Tietoa kouluttajasta

Tervetuloa Avainaskelmin puhumaan – koulutus- ja yhteistyösivustolle!

Olen koulutukseltani lastenpsykiatri ja kuvataidepsykoterapeutti, olen lisäksi käynyt täydentävänä koulutuksena aikuisten taiteen perusopinnot. Olen kiinnostunut neurotieteestä, ihmisen mielen ja kehon välisestä tiiviistä vuorovaikutuksesta ja perehtynyt siihen liittyvään kirjallisuuteen. 

Olen kohdannut työssäni lapsia, joilla on valikoivaa puhumattomuutta, jo erikoistumisaikana. Tietoa valikoivan puhumattomuuden hoidosta oli käytettävissäni tuolloin vielä niukasti. Kun kuulin, että puheterapeutti Maggie Johnson oli tulossa Suomeen kouluttamaan Tampereelle 2015, päätin osallistua koulutukseen, jotta saisimme lisää eväitä näiden lasten auttamiseksi. Koulutus oli hyvin käytännönläheinen ja antoisa. Osallistuin hänen koulutukseensa myös Helsingissä 2016 ja 2018 koulutukseen osallistuin suomentamalla materiaaleja, jotka löydät sivustolta: www.valikoivapuhumattomuus.info sekä yhdistyksen Tilannekohtainen puhumisen vaikeus yhdistys Puheeksi ry:n sivuilta www.puheeksi.fi.
Olen tutustunut myös aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen, tieteellisiin artikkeleihin, nettisivustoihin sekä kansainvälisten asiantuntijoiden tekemiin youtube-videoihin. Lokakuussa 2019 osallistuin myös Yhdysvalloissa Las Vegasissa järjestettyyn kaksipäiväiseen kongressiin, jonka järjesti kansainvälisesti suurin valikovaan puhumattomuuteen keskittynyt järjestö SMA (Selective Mutism Association). Olen osallistunut myös moniin kansainvälisiin webinaareihin. 

Tämän sivuston tavoite on lisätä erityisesti terveydenhuollon ammattilaisten tietotaitoa liittyen valikoivan puhumattomuuden hoitoon. Tervetuloa koulutuksiin ja yhteisön jäseneksi – yhdessä opimme enemmän! 

Kouluttajana toimiminen:

16.9.2021 Tilannekohtainen puhumisen vaikeus – yhdistys Puheeksi ry:n järjestämän tietowebinaarin yksi puhujista. 

15.9.2021 Luento valikoivasta puhumattomuudesta, HUS lastenpsykiatria, sisäinen koulutus. 

15.4.2021 Tilannekohtainen puhumisen vaikeus – yhdistys Puheeksi ry:n järjestämän tietowebinaarin yksi puhujista. 

9.4.2021 luentokoulutus valikoivasta puhumatomuudesta Helsingin Yliopiston logopedian opiskelijoille osana psykiatrian opintokokonaisuutta (etäyhteyksin)

16.3.2021 Valteri – tietoa valikoivasta puhumattomuudesta Valterin työntekijöille (etäyhteyksin)

15.12.2020 Oulu OYS Lastenpsykiatria asiantuntijaesitys valikoivasta puhumattomuudesta osana yksikön tiistaikoulutusohjelmaa (etäyhteyksin)

4.11.2019 Inkoo, Merituulen koulu, luento valikoivasta puhumatomuudesta

29.10.2019 Suomen koulu- ja opiskeluterveyden yhdistys SKOOPPI syyskoulutus, luento-osuus liittyen valikoivaan puhumattomuuteen

30.8.2019 Espoon lasten psykoterapiapalveluiden järjestämässä koulutuksessa terapiapalveluiden työntekijöille luento-osuus valikoivasta puhumattomuudesta ja tukikeinoista arkeen, puhumista helpottavista erityismenetelmistä.

25.9.2019 Vantaan psykososiaalisten palvelujen järjestämässä koulutuksessa luento-osuus valikoivasta puhumattomuudesta ja tukikeinoista arkeen, puhumista helpottavista erityismenetelmistä.

6.6.2019 Keski-Uudenmaan Sote-kuntayhtymän Perhekeskuspalveluiden Mäntsälän toimipisteessä toteutettu koulutus valikoivasta puhumattomuudesta

8.3.2019 Helsingin kaupungin ja HUS lastenpsykiatrian yhteistyönä järjestetty koulutus valikoivasta puhumattomuudesta

11.1.2019 HUS lastenpsykiatrian sisäisen koulutuspäivän järjestäminen valikoivan puhumattomuuden hoitoon liittyen, oma luentoni käsitteli yleiskatsauksen oireesta ja diagnostiikasta ja esittelin kognitiivisbehavioraalista hoitomallia (Maggie Johnsonin koulutuksen pohjalta).

4.11.2015 luento HUS foniatrian yksikössä yhtenä kouluttajana: Perustietoa ja käytännön kokemuksia valikoivasta puhumattomuudesta

Muuta koulutustoimintaa

17.8.2018 HUS lastenpsykiatrian sisäinen koulutus, esitys liittyen 4.-6.5.2018 Lontoossa järjestettyyn Attachment and Trauma – kongressin antiin sivuten neurotieteen teemaa. 

17.4.2018 HUS lastenpsykiatrian hoitosuhdekoulutus sairaanhoitajille aiheesta ahdistus ja masennus

1.3.2017 HUS lastenpsykiatrian sisäiseen koulutusohjelmaan liittyvä luento: Kehollinen mieli ja mielellinen keho – joitakin neurotieteellisiä ja käytännönläheisiä pohdintoja mielen kehollisuudesta lastenpsykiatrian näkökulmasta

Embodied eyes Contemporary arts therapies, 19th Nordic Art Therapy Seminar 17-19 June 2016, esitys: “The Traits of Pray and Predator and Human Possibilities – Some Neuroscientific Considerations”